New Holland varaosat maa- ja metsätaloudessa

Maataloudessa kannattaa sijoittaa hyviin koneisiin. Traktorit, paalaimet, leikkuupuimurit, ajosilppurit, maanrakennustyökoneet ja kurottajat lukeutuvat tavallisimpiin maataloudessa käytettäviin koneisiin. Maanrakennuksessa tarvitaan lisäksi kaivinkoneita ja kuormaajia. Jos vertaa nykyisiä maa- ja metsätalouskoneita muutaman vuosikymmenen takaisiin, huomaa, että niiden koko on kasvanut. Paitsi isompi koko, nykykoneissa on enemmän sähköisiä osia kuin ennen. Myös moottori on saattanut muuttua ympäristöystävällisempään suuntaan. Moderneimmat koneet käyttävät polttoaineenaan jopa metaania. Laadukkaat varaosat isoihin sijoituksiin Hyvä maatalouskone on iso sijoitus. Jos ostaja haluaa varmistaa, että kone toimii kauan, hän hankkii laadukkaat varaosat. lue lisää 

Soraperävaunut ja muut rakennuksessa tarvittavat välineet

Maanrakennuksessa käytetään paljon erilaisia koneita ja laitteita. Kaivinkoneella muokataan ja kaivetaan maata ja maa-aineksen kuljetukseen sekä työmaalle että sieltä pois käytetään kuorma-autoa, johon voi liittää erilaisia perävaunuja, kuten esimerkiksi soraperävanut ja soralavat. Maan rakennus on monivaiheinen projekti, joka kannattaa suunnitella huolellisesti. Jos haluat lukea lisää pientalon rakentamiseen kuuluvista maanrakennustöistä, miten ne kannattaa suunnitella ja mitä kuuluu raivaustöihin, tervetuloa blogin ja tämänkertaisen kirjoituksen pariin, jossa käsittelemme erityisesti maanrakennuksen valmistavia töitä, aiheena maaperätutkimus ja maanraivaus. lue lisää 

New Holland varaosat netistä tai merkkihuollosta

Kuten muutkin ajoneuvot, myös traktorit tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa tietyin väliajoin. Maatalouskoneet ovat meille erittäin tärkeitä, ja ilman niitä tuotanto ja myöskin meidän jokapäiväinen elämä muuttuisi huomattavasti. Esimerkiksi traktoreita voidaan käyttää hinaukseen sekä erilaisten raskaiden tavaroiden siirtelyyn, mutta tyypillisesti ne ovat yleisesti käytössä maataloudessa jolloin puhutaan maataloustraktoreista. Maataloustraktoreiden huoltoon on erilaisia asiaan erikoistuneita ammattilaisia. Tässä kirjoituksessa tahdonkin kertoa hieman enemmän eri merkeistä ja varaosista, pääpainona New Holland varaosat. Oletko sinäkin kiinnostunut aiheesta? lue lisää 

Säännöllinen traktorin huolto pidentää arvokkaan koneen ikää

Maatilan töissä riittää tekemistä ympäri vuoden. Keväällä muokataan maata ja kylvetään, kesällä ja syksyllä kerätään satoa. Talvella keskitytään suunnittelemaan seuraavaa satokautta ja huoltamaan työvälineitä ja -koneita. Säännöllinen ja huolellinen huolto on tärkeää, jotta koneet toimivat satokaudella eikä työhön tule turhia katkoksia. Mutta mitä kaikkea maatilan koneiden ja laitteiden, kuten traktorin huoltoon kuuluu? Työkoneita voi huoltaa itse tai huollattaa ammattilaisella Osan huoltotoimista voi tehdä itse, riippuen omasta osaamistasostasi. Joka tapauksessa koneiden huollosta on hyvä tietää jotakin, sillä korjaajaa ei välttämättä saa aina paikalle samalla hetkellä. lue lisää